Uudempi || takaisin taidesivulle || Vanhempi
 
Kaksi poikaa, valaistu/palava kaupunkimaisema taustalla
 
Uudempi || takaisin taidesivulle || Vanhempi
 
NIMI The Blazing Lights of Hallowe'en
TEHTY 23.10.2009, tussit, tietokone
 
KOMMENTTI Tämän piti alunperin tulla finin halloween-piirustuskilpailuun, mutta en ehtinyt saamaan kuvaa valmiiksi ennen deadline-päivän puolta yötä x'D Sitten puolen yön jälkeen äärimmäisen turhautuneena olisi tehnyt mieli paiskata kynäpad seinään, mutta jätin sen tekemättä. Päätin, etten enää ikinä yritä värittää tietokoneella, ja hetken päästä tarkensin itselleni, että ei ainakaan vähään aikaan. Omat taitoni cg:ssä vaan eivät riitä täyttämään omia tavoitteitani, enkä jaksa opetella, koska cg ei muutenkaan oikein ole minun juttuni. Niinpä en jaksanut tehdä tätä kuvaa koskaan valmiiksi... Harmi sinänsä, olisi kiva ollut saada pitkästä aikaa tehtyä valmiiksi joku H/D : D Päätin kuitenkin laittaa keskeneräisen tänne. Harrysta tuli kauhee, yh.
 
Kuvassa on siis Harry ja Draco (ketkäpäs muutkaan) Halloween -iltana kaupungin korkean rakennuksen katolla tai jonkin kukkulan laella. Loput voi arvailla itse ;)
Ajatus tämän takana:
 
Time goes forward and so do we
In this land ripped by the war
Even in grief there is beauty
In the darkest time of year there is light
Tonight, it's the blazing lights of Hallowe'en and your dazzling smile

 
Harry & Draco kirjasarjasta Harry Potter © J.K.Rowling, tämä on fanityö enkä saa senttiäkään.